Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.
 Varhaisiän musiikkikasvatuksessa on tärkeää tutustua myös perinteisiin suomalaisiin lauluihin. Sen vuoksi olemme ottaneet tavoitteeksi tutustua ja harjoitella Konserttikeskuksen laatimaan PIKKUKULTA-ohjelmistoon kuuluvia lauluja ja mahdollisesti myöhemmin suorittaa kyseinen laulumerkkisuoritus. Muskareissa lauletaan toki myös muita lauluja, mutta jokaisella kerralla mukana on myös juuri näitä perinteisiä lauluja. Helmikuussa tutustumme puupuhaltimiin (oboe, poikkihuilu, klarinetti ja fagotti) sekä jutellen niistä että katsoen YouTubesta tai Ylen Orkesterikoneesta miltä niiden soittaminen näyttää ja kuulostaa. Mukana opetuksessa on myös Tampere Filharmonian Orkesteripelin kortit. Alta löytyvät taas ryhmittäin koottuna ne laulut, joiden pohjalta olen tunteja suunnitellut. Huomioin tunneilla myös lasten aloitteita ja toiveita, ja sen vuoksi todellinen tunnin kulku saattaa olla jotain aivan muuta... ;-) -Johanna Vasojen helmikuun muskareissa teemoina ovat ystävyys ja peikot. Tule y