Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Luistelot

Marraskuussa on pimeää ja märkää, mutta joukko reippaita Poijulaisia marssii säätä uhmaten kohti Aimo Mäkisen areenaa heti ennen yhdeksää. Osa 3-6-vuotiaista lähtee matkaan Aurinkolahdesta ja iso porukka Vuosaarentieltä. Alpakat reippailevat kävellen pitkän matkan jäähallille päin ja takaisin matka taittuu vastaavasti bussilla. Laamat ja Guanakot pistävät tassua toisen eteen molempiin suuntiin. Matka ei ole niin pitkä ollenkaan. Tarkasti on ohjeistettu ja vanhemmat ovat toteuttaneet: reput löytyy kaikilta ja kypärät on hienosti repuissa kiinni. Käsi käteen ja parijonossa nenät kohti jäähallia. Jäähallille saavuttuamme jokainen ottaa penkeiltä oman paikkansa. Iloinen puheen sorina täyttää pukukopin. Jokainen tietää, mitä tehdä.. kengät pois ja luistinta jalkaan. Hienosti jaksetaan odottaa nauhojen sitojaa ja kypärän kiinnilaittajaa. Pikku hiljaa yksi toisensa jälkeen on valmis jäälle. Aikuista Petri ottaa ensimmäiset jäälle vastaan ja luistelevat aikuiset valmistautuvat seuraavien kan

Aamu Vuosaarentiellä

Ihan tavallinen aamu Vuosaarentiellä Herätyskello soi kukonlaulun aikaan. On todella pimeää ja tuntuu, että on vaikea saada silmät auki. Petri lähtee autolla etukäteen valmistelemaan päivän aterioita ja minä käppäilen pikkuhiljaa perässä. Nautin kuulokkeista yleensä raskasta Ramsteinia.. askeleet vie rytmissä eteenpäin.😉 Päästyäni päiväkodille kuuma teevesi odottaa (kiitos Petrille) ja lapsosia odotellessa siivoilen Laamojen tiloja ja laitan hiljaista musiikkia soimaan taustalle. Aamut alkavat rauhallisesti.. ovelta kuuluu iloinen HUOMENTA ja ensimmäinen Poijulainen saapuu paikalle. Vanhemman kanssa käsipesu, vessasta kuuluu puheensorina.. hymyilyttää. "Saaks mennä perikseen" kuuluu jo ennen isälle sanottuja heippoja. Monesti paikalla ennen aamupalaa on vain hyppysellinen lapsia. Joku haluaa lukea kirjaa, joku tehdä palapeliä... "hei tää on muskarilaulu", kun muurahaisten muori pärähtää soittimesta. Sylitellään, puhutaan, opetellaan sanoja, keskustellaan kulleki

Lokakuun muskarit

 Lokakuun muskarit oli suunniteltu seuraavien kappaleiden pohjalta. Toteutus kuitenkin vaihteli pedagogisen improvisoinnin avulla lasten ajatusten innoittamana. <3 Laulelimme siis myös vanhoja lauluja ja sanoitimme lauluja uusiksi lasten ideoiden mukaisesti. - Johanna Vasat - Aistiseikkailu 1 (Piki-kissa, musta) Tuusulan moottoritie Naamiokissa Metrolla mummolaan Autolla ajetaan varo varovasti Hauska bussimatka Vesipisaroita Turrekoira verraton Minä näin kun kurre Lintu lentää etelään. Kurre kerää käpyjä. Karhu istuu mietteissään. Jänis istui maassa Makeasti oravainen Tääl on hyvä hyllytellä Hyvin hiljaa Alpakat - Aistiseikkailu 2 (Maatuskamummo, Venäjä) Laulavan kynän taikaloitsu Jos auton joskus saisin Formularadalla Kynttilä Chocolate (eri sanoilla) Mahtimummeli määrää Pienen pieni veturi Miska soutaa joella (venäläinen ks.) Makeishaltijattaren tanssi (Tsaikovski) Valkorunkoinen koivu Minä soitan harmonikkaa (V.Sainski) Tulilintu (Stravinsky) Laamat - Aistise