Siirry pääsisältöön

elämää päiväkodissa koronan keskellä

Elämme hurjaa aikaa.

Tiistaina 10.3. meillä oli Petrin kanssa kaikki pakattu ja odotimme kuumeisesti jo elokuussa 2019 varattua lomamatkaa Vietnamiin. Minä laskin jo tunteja lennon lähtöön, jonka oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä. Suuret odotukset olivat ladattu. 💖 Ensimmäistä kertaa yrittäjinä seitsemään vuoteen kesken toimintakauden me olimme lähdössä lomareissulle pidemmälle kuin Tallinnaan

Toisin kuitenkin kävi. Iltapäivästä tuli tekstiviesti sekä Finnairilta että matkatoimistolta, että matka on peruttu Vietnamin asettamien viisumimuutosten vuoksi. Itkuhan siinä ensin tuli. Kotona katsottiin sitten äkkilähtöjä, josko kuitenkin lämpöön mentäisiin. Otettiinkin sunnuntaille lähtö Kanarialle; kun lomakin kerran tässä on ja kaikki huolehdittu pitkillä päivillä etukäteen Poijuun lomamme ajaksi.
Koronatilanne kuitenkin eli päivä päivältä ja suositukset lisääntyivät. Päätimme Petrin kanssa, että tämä loma vietetään, nyt sitten mökillä. Me emme lähde mihinkään ulkomaille jo esimerkkinä rooliemme takia. Ja onneksi emme lähteneetkään, koska tilanne eskaloituikin hyvin nopeasti.

Mikäpäs siinä.. mökillähän oli varsin mukavaa. Kaadeltiin puita, kuunneltiin linnunlaulua ja uutisia. Seurattiin tarkasti, mitä minäkin hetkenä tapahtui viranomaisten päätöksillä. Ja iso päätöshän sieltä tuli: PÄIVÄKODIT PYSYVÄT AUKI, jotta kriittisten alojen työntekijät pääsevät töihin. Tätä suosistusta on kyllä ministerien toimesta jo pariin otteeseen myös muokattu. Palautteena annammekin, että tärkeää olisi antaa selkeät määräykset, eikä suosituksia, joita voi tulkita niin monella tavalla, kun on ihmisiäkin.

Sitten ei kun sahat pois käsistä ja tiedotetta kirjoittamaan asiakasperheille ja henkilökunnalle. Tiedotteessa noudatimme tarkasti THL ja viranomaisten suosituksia. Tässä vaiheessa unohtui täysin se ihana linnun laulu ja jäiden pauke.

Loppu lomamme kuluikin sitten täysin koronan ympärillä, ohjeiden kirjoittamisella, henkilökunnan tukena olemisena ja asiakkaiden huoliin vastaamisilla. Meillä oli valtava huoli oli henkilökunnasta, joka siellä arkisin puursi tulilinjalla ja yleisesti tilanteen kehittymisestä yhteiskunnassamme.

No mutta, mitäpä me nyt sitten siellä "päikyssä" ts. varhaiskasvatuksessa teemme näinä hiljaisina aikoina. Henkilökunnalla on hyvä fiilis tällä hetkellä, kaikki ovat rauhallisin mielin, vaikka pelko tartunnasta on läsnä päivittäin. Lapsia on todella vähän paikalla. Perheet ovat siis kuunnelleet ja noudattaneet viranomaisten ohjeita hyvin. Flunssaisten kanssa olemme todella matalalla kynnyksellä liikenteessä. Koti kutsuu nopeasti, jos nenä vuotaa tai yskä paukuttaa. Suosittelemme yleisten ohjeistusten mukaisesti perheitä harkitsemaan vakavasti oman lapsen hoidontarvetta.

Olemme pitäneet toimintaa normaalisti yllä vähäisestä lapsimäärästä huolimatta ja ulkoilleet todella paljon.  Toteutamme Vasumme ja suunnitelmiemme mukaista ohjelmaa päivittäin. Välttelemme kuitenkin erilaisia puistoja, koska niissä tuntuu olevan paljon lapsiperheitä yhdessä ulkoilemassa. Suosimme siis metsäretkiä luonnossa.
Meistä on tärkeää olla yhteydessä kotihoidossa oleviin ja annoimmekin sekä annamme jatkossakin erilaisia linkkivinkkejä, mitä tehdä kotona yhdessä lapsen kanssa. Aina olemme synttäripäivänä laulaneet ja huomioineet sankaria.. nyt posti tuo kotiin kortit. 💖 Meistä olisi myös tosi mukavaa, jos perheet jakaisivat meille omista puuhistaan kuvia viestein.. Meidän porukoitahan voi seurata Facessa päivittäin.

Tämäkin aamu valkeni rauhallisesti. Paikalla vain muutama lapsi. Kaikki nyt jo Vuosaarentiellä yhdessä ja Alpakoissakin paikalla vain kolme. Aamupalalla rentoa höpöstelyä ja sen jälkeen leikkejä ennen muskaria. Alpakat painuivat ohjeen mukaisesti ulos ja sieltä etsittiin rauhallinen leikkipaikka.
Vuosaarentien muskarissa kaikki ikää katsomatta yhdessä. Ja sitten ei kun pihalle leikkimään. Ilmapiiri on leppoisa, vaikka huoli tilanteesta on valtava. Pelko mahdollisesta tartunnasta on läsnä kaikilla.

Luvataan nyt kaikki noudattaa ohjeistuksia ja määräyksiä tarkasti, jotta päästäisiin mahdollisimman pian normaaleihin rutiineihin kotona perheissä, työpaikoilla, päiväkodeissa, sairaaloissa ja koko yhteiskunnassa. Pysytään pois ihmisten ilmoilta, jos ei ole aivan pakko!

Meiltä tiedotteita tilanteiden muuttuessa..

Ajankohtaista tietoa löytyy aina https://thl.fi/fi/





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KEVÄTJUHLA 2019

Huomenna se on taas esillä, kauden kohokohta. KEVÄTJUHLA! Lapset ovat innokkaina harjoitelleet omia esityksiään sekä opetelleet myös muiden ryhmien esitysten lauluja. n.64 innokasta Poijulaista odottaa innolla huomista esiintymistä vanhemmille ja mummeille, kummeille, tädeille ja sedille. Tässä vielä avattuna ohjelma, mikä teitä mahdollisesti odottaa juhlissamme. Meille Poijulaisille yhteisöllisyys on tärkeää. Kaikki, ihan jokainen ryhmä kuuluu Poijuun ja kantaa ylpeänä sitä upeaa Poijulaisten viittaa. Siksi myös juhlamme ovat aina yhteiset ja nautimme toistemme seurasta sekä tekemisistä. Lapset tuntevat kaikki aikuiset ja päin vastoin. MAHTAVAA!! Toukokuussa olemme harjoitelleet kaikkien ryhmien muskareissa sekä oman ryhmän esityksiä että opetelleet toisten ryhmien lauluja. Alla huomisen kevätjuhlan ohjelma: Piilometsän säveliä Vuosaaressa  to 23.5. klo 18, Vuosaaren lukion auditorio Kanteleet (Laamat ja Alpakat) Pilvilampaat Kuka menee metsään? Vasat Kenel

Kevät etenee

Ihanaa herätä aamulla ja lähteä avaamaan päiväkoti. Päiväkodin pihalle tultaessa 06.15 kaikkialla on valoisaa. Mustarastaat laulavat aamulurituksiaan. Olen itse niin kevät- ja kesäihminen. Tuntuu, että heräisin eloon valon mukana. Ehkä moni muukin ajattelee samalla lailla 😊 Tämä alkuvuosi on edennyt vauhdikkaasti. Tuntuu, että maanantain jälkeen huomenna onkin jo perjantai. Aivan uskomatonta. Yksi eskareistani kyseli tänään, montako viikkoa hänellä on vielä koulun alkuun. Äkkiseltään hänen kanssa laskettiin, että jos nyt on viikko 13 ja koulu alkaa viikolla 32, niin 19 viikkoa. Se aika hurahtaa nopeasti. Ja aina, ihan joka kerta, on hyvin tunteellista laskea nämä veijarit koulutielle. Osan olen tuntenut jo Vasa-ajoista. Ovat siis kulkeneet kanssani hyvinkin pienestä lähtien. Rakkaita ovat kaikki. Yksi minun periaatteita onkin, että haluan tuntea ihan kaikki lapset henkilökohtaisesti. Se ehkä rajoittaa huimaan laajentumiseen 😂. Rakastan höpsötellä kaikkien kanssa ja kaikki myös hö

Vasojen muskari

Huhtikuun muskari Vasoille Tämä olisi ollut alkuperäinen suunnitelma muskariin, mutta tilanteesta johtuen ryhmille on pidetty yhteisiä muskareita, joissa on ollut Spotifyn listalta löytyviä kappaleita.   Kaikilla muskariryhmillä on alkulaulun jälkeen joku Laulavalla kynällä tehty laulu. Uutta asiaa on lähestytty niin, että ensimmäisellä kerralla Johanna on piirtänyt kuvan paperille ja sen jälkeen lapset ovat saaneet piirtää sitä sormilla omaan käteen tai jalkaan. Sen jälkeen samaa kuvaa on piirretty useamman kerran kaverin selkään ennen kuin se on piirretty paperille. YouTubesta löytyy yksi esimerkki laulusta hakusanalla " Laulau Piirrän kukkasen ". Yhtä hyvin laulupiirtämistä voi tehdä muillakin lauluilla. Alkulauluna muskareissa on jokaiselle lapselle erikseen laulettava laulu, jonka aikana taputetaan perussykettä joko käsillä, käsillä reisiin tai näitä kahta vuorotellen. "X (lapsen nimi) on tullut muskariin, muskariin, muskariin. X on tullut muskariin.